sunnuntai, 11. tammikuu 2009

Visa vinkuu

Vuoden päästä uusitaan pankkikortit Eu:n määräysten mukaisiksi. Muutos aiheuttaa melkoisesti kuluja, jotka tietenkin peritään asiakkailta.  Haluaisinpa tietää miten.  Lätkäistäänkö vain kunnolla lisähintaa tuotteille, jolloin maksumiehiksi joutuvat niin kortilliset, kuin kortittomatkin. Siten kauppa on menetellyt sen bonus systeeminsäkin rahoittamiseksi.  Minusta ainoa oikea tapa periä kulut olisi se, että kun maksat visalla, maksat siinä samalla määrätyn osuuden kortin kustannuksista tai kun maksat käteisellä maksat vain tuotteesta.  Ei siis yleistä hitojen nostoa visan takia.

Anja vaan

maanantai, 29. joulukuu 2008

Joulu ja "valittu "kansa



Olen tyrmistyneenä seurannut joulunajan uutisointia lähi-idästä. Kristuksen syntymäjuhlan kunnioittamisen sijaan Israel hyökkää valtavalla asearsenaalilla Palestiinan alueelle. Satoja viattomia ihmisiä tapetaan ja tuhansia haavoitetaan. Taas valtava joukko uusia kodittomia entisten lisäksi.  Näinkö toimii "Jumalan valittu kansa"  Vieläpä jouluna. Ei jälkeäkään lähimmäisenrakkaudesta. On vain pelkkää ahneutta ja julmuutta.  Parempia ongelman ratkaisukeinoja olisi, jos niitä vain haluttaisiin käyttää.

Etovaa ja Halveksittavaa.

Paremia uutisia uutena vuotena toivoo Anja 

lauantai, 20. joulukuu 2008

Onks sähköö vai ei

 


     

       Säästämisestä on taas  kyse.  Kohteet vain ovat hiukan kummalliset.  Tuskimpa nyt on tarpeen aivan ensimmäiseksi ruveta lamppuja sammuttelemaan katujen ja teiden varsilta. Jospa ensin haettaisiin ne hiukan turhemmat säästökohteet, kuten rinteiden tekolumen valmistaminen, Hiihtoputkien lumettamiset ja kaikenlaisen turhan sähköä tarvitsevan hilavitkuttimen työntäminen markkinoille. Tässä oli ehdotuksia alkuun.  Lisää sitten kun nämä turhimmat sähkösyöpöt on ensin kahlittu

Jouluterveisin Anjuska